Olin siis lopulta ollut kiikun kaakun hankkiako The Teltta joka kestäisi ja olisi hyvä hamaan tulevaisuuteen, ynnä romuttaisi budjetin joka palkattoman loman vuoksi on ykimääräisten hankintojen osalta aika nou-nou, varsinkin jos ylimääräinen hankinta on useita satoja euroja hinnaltaan. Vai joku teltta vain, joka kokonsa puolesta sopisi kolmelle ja olisi kupolimallinen. Koska asia oli jäänyt siis hyvinkin viimetinkaan, päädyin Tokmannin Vaeltaja -merkkiseen telttaan, samalla tein kaupat myös kammoksumistani lasikuitukaarista. Tapahtui siis näin:
Minun ja lasten kesälomareissu suuntautui ystäväni Yyn luokse Keski-Suomeen. Oli tarkoitus oleilla heidän luonaan epälukuisa määrä päiviä ja tehdä joku pikkuretki heiltä käsin lasten kanssa. Saavuimme maanantaina ja aika pian ystäväni Yy ja miehensä Äks keksivät loistavan idean: He voisivat viedä meidät veneellä saareen, jossa olisimme yötä. Tulisivat sitten hakemaan meidät seuraavana iltana Äxän työpäivän jälkeen pois.
Tajusin että tähän hätään ei nyt sitä Hillebergiä saada joten ilta meni hintahaitarin toisen pään telttatarjontaa setvatessa mm. Tokmannin, Bilteman, Motonetin ja Jyskän Varastomyymälän valikoimista. Seuraavana päivänä teimme retken Tokmannille josta nappasin mukaan viidelläkympillä ylempänä tekstissä mainitun kiloilon. Lisäksi tarpiksi soveltuvan kevytpeitteen sekä jälleen Piipon köysivyyhdin harjanaruksi. Molemmat asiat olisivat löytyneet minulta kotoatakin, eli jälleen kerran tavallaan turhat hankinnat sekä kukkaron että ympäristön kannalta.
Sittarista haimme ruokatarvikkeet ja ilta menikin sitten pakkailujen merkeissä. Äks vei lapseni uimaan läheiselle rannalle joten minä ja Yy saimme työrauhan. Yy teki iltaruokaa ja minä pakkasin. Koska kyseessä olisi kuopparin ensimmäinen yliyön reissu (piti mennä tädin pihalle tekemään koenukunta mutta se siis jäi) ja minun ensimmäinen yliyön reissu jolloin joutuisin vastaamaan kahden helposti villiintyvän lapsen viihtymisestä, olin hiukan jännittynyt. Voin sanoa että ruokaa oli mukana aivan hirveästi. Viihdykkeeksi kirjoja ja matkapelejä. Yy, jolla itsellään on (nyt jo aikuisia) lapsia, oli hänkin sitä mieltä että paras varautua kaikkeen niin yksi aikuinen ei joudu niin koville. Koska kulkisimme veneellä ja majoittuisimme ilman pitkää kävelyä pienelle saarelle, tavaramäärää ei ollut tarpeen rajoittaa hirveästi.
Puoli kahdeksan aikaan rantauduimme nimettömän saaren rantaan. Nostimme tavarat kalliolle. Esikoinen oli innoissaan. Kuopparin kanssa kävin keskustelun jonka aikana tähdensin että hänen ei ole pakko jäädä saarelle, mikäli pelottaa tai risukeitin hirvittää. Kerroin että minä en pahastuisi tai pettyisi, mikäli hän päättäisi lähteä Äxän ja Yyn kanssa takaisin. Äxä oli luvannut tarvittaessa olla kuopparin kanssa huomisen päivän mikäli lapsi ei uskaltaisi jäädä. Kerroin että en arvostaisi häntä enempää tai vähempää hänen tekemänsä päätöksen perusteella. Lapsi teki lähtöpäätöksen joten pystytettyämme teltan ja sen ehjäksi todettuamme vilkutimme loittonevalle veneelle ja olimme kolmisin.
Ensimmäinen riita syntyi ihan heti. Esikoinen oli kahden yhteisen telttayöpymisemme seurauksena omaksunut roolin teltan sisätilan ylimpänä järjestelijänä, mikä vapautti minut alati kipeän selkäni kanssa ryömimisen tuskalta. Nyt tietysti lapsia oli kaksi ja kun kuopuskin halusi telttaa järjestelemään, oli sota syttynyt. Esikko keuhkosi kuinka kuoppari ei tietenkään osaa eikä tiedä miten asiat teltan sisällä hoidetaan ja tekee kuitenkin kaiken väärin. Koetin rauhoitella tilannetta ja varovaisesti muistuttelin esikolle, ettei hänkään ensimmäisellä kerralla tiennyt yhtään sen enempää kuin kuoppari nyt. Toki ymmärsin että esikko halusi pitää kiinni asemastaan joten yritin ohjastella asioita siihen suuntaan että esikko pääsisi nyt taitavampana sekä tietävämpä näyttämään ja opettamaan kuopparia. Esikon katse tästä kirkastui ja rinta röyhistyi mutta kuoppari ei ollut samassa juonessa mukana sillä häntä selvästi kismitti joutua esikon opastettavaksi. Aikani olin diplomaattinen mutta kun tuloksia ei tullut komensin molemmat telttaan ja heittelin tavarat perään. Kina kuului jatkuvan mutta minua helpotti kun välissä oli näköyhteyden katkaiseva telttakangas. Kotoisten nahisteluäänien ympäröimänä tein varusteille, joita siis oli ihan riittämiin, tarppikatoksen kapealla kulmalla sillä aamuksi oli luvattu sadetta.
 |
| King size for princesses |
Lopulta päästiin kriisiin numero kaksi kun oli aika koota risukeitin ja ruveta iltasyömingeille. Kuopparin toiveesta menimme kallioniemennokkaan sillä sen ympärillä ei ollut mitään palavaa. Itku tuli silti ennen ensimmäistäkään liekkiä. Kierrätin kuopparin kaikkien puolenkymmenen pikkuiselta saarelta löytämieni vanhojen nuotiopaikkojen läpi ja näytin laajoin kaarin, kuinka metsikkö saarella oli yhäkin vihreää ja vihantaa ja kuinka edes aivan lähimmät puut eivät olleet millään tavalla kärventyneitä. Otin asiaan vielä laajemman näköalan ja kerroin kuinka ihmiskuntakin on vielä hengissä vaikka sähköllä on lämmitetty vasta ehkä noin sadan vuoden ajan. Ja että retkeily ja tulistelu on todella suosittu ja pidetty harrastus, eikä asia voisi olla niin mikäli kaikki tulistelijat menehtyisivät metsäpaloon heti saatuaan nuotioon tulen. Kehuin kuitenkin kuopparia ja sanoin että on hyvä olla varovainen, varovaisuus on aina tärkeää tulen kanssa ja ylensin hänet alkusammutusvesivastaavaksi. Puolen litran pullo kädessään tyttö lähti rinta rottingilla telttarannasta vettä hakemaan. Palasi täyden pullon kanssa housut märkänä. Oli tapahtunut tuuskahdus, kompastus tai liukastus.
Yrityksistä huolimatta palopuheeni eivät olleet tehneet suurtakaan vaikutusta sillä kuoppari häippäsi telttaan heti kärtsättyään pari vaahtokarkkia. Löysi siis aivan itse coping-keinon. Ajattelin että ei ehkä olisi vielä aika naureskella sitä että tyyppi menee nailontelttaan kuvitteellista metsäpaloa turvaan. parin vuoden kuluttua sitten, ehkä. Esikon kanssa jäimme sitten grillailemaan ja kaakaota keittelemään. Kuoppari käväisi välillä kertomassa telttaleikeistänsämutta ei tullut aivan keittimen lähelle. Lisäjärkytyksen aiheutti (puolin ja toisin, varmasti) kun saareen rantautui kaksi kalastajaa. Ihana, sosiaalinen ja mutta ah niin kovaääninen kuoppari kiinnostui tulijoista ja kailotti suureen ääneen: "Oletteko jo lähdössä vai vastako tulitte?" Kalat taisivat ainakin lähteä. Joten miehet sytyttivät nuotion. Lopuillan kuoppari istui teltassa telttlyhdyn loisteessa ja katseli Rasmus Nalle sarjiksia.
Juuri ennen mukkumaanmenoa kävin varmistamassa kalamiesten nuotion sammuneen. Lupasin kuopukselle kipata hiillokseen vettä mikäli se olisi edes lämmin. Niin teinkin. Oman risukeittimemme laiton saarelta löytyneeseen peltiämpäriin ja ämpärin keskelle avokalliota.
Luin lapsille Agaton Saxia (joo, aloitin sen alusta sitten edellisen telttareissun sillä kuoppari ei ollut kärryillä.) Kuoppari nukahti jossain vaiheessa ja tähysin syrjäkarein, joko esikokin vaipuisi. uneen. Yritin lukea mahdollisimman monotonisesti asiaa edistääkseni. Pari kertaa tyttö kääntyi selin minuun ja oli hyvinkin hiljaa kunnes hetki meni ohi ja laps terhentyi kysymään kysymyksiä tai kommentoimaan jotain kuluvassa hetkessä tapahtunutta. Kello kolmen aikaan yöllä en enää pystynyt lukemaan sillä suuni oli muuttuunut beduiinin sandaaliksi. Ehdotin esikolle yökaakaota ja niinpä pääsin vielä fiilistelemään kesäyötä parhaassa seurassa. Herätin kuopparin vielä yöpissille ja sitten maistuikin uni.
