Telttatesti Halti XPD 2 ja kauhua yössä.

Hankkimani Halti Cavity kakkosen osoittauduttua aika huonoksi valinnaksi kokonaisuudessaan ja erityisesti takakaaren katkettua pystytysvaiheessa sekä koepystytyksessä (se korjattiin) että toisesta kohdasta kun olimme esikoisen kanssa siinä yöpymässä, oli edessä uuden teltan hankinta. Telttapähkäilyn kasvettua sellaisiin mittoihin sen kaikkien ajatusjuohteiden kietouduttua toistensa ympärille erittäin sekavaksi häröpalleroksi jossa yhtä aatosta on vaikea erottaa toisesta, omistan sille myöhemmin oman postauksen jossa valotan myös tässä kertomani telttavalinnan syitä.

Lueskeltuani lähestulkoon vain huonoja käyttäjäkokemuksi Haltin teltoista, päädyin silti ostamaan, niinikään tori.fi:stä, uuden, otsikon mukaisen Haltin. Pääosin tämän kirjoituksen herättämän luottamuksen (valheellisenko? Se jää nähtäväksi) vuoksi.

Hakureissu sinällään oli yksi oma seikkailunsa, ostettuani paluumatkalla väärän lipun myyjän ja minun suomenkielellisten epäselvyksien vuoksi  ja noustuani täysin väärän linjan kyytiin seurauksella että jouduin kävelemään takaisin päin ja sitten taas eteenpäin oikeaan suuntaan löytääkseni seuraavan lipunmyyntipaikan josta sitten oikean lipun kanssa odottamaan seuraavaa oikean tunuksen omaavaa kulkinetta, että kyllä tuli matkalle sekä pituutta että aikaa! Kietlämättä olin aika ryytynyt mutta lähestyessäni pysäkkiäni, mielessäni alkoi kehkeytyä ajatus metsäyöstä uudella teltalla.

Koska en ole retkeillyt lähes kahteen vuosikymmeneen, ei lähtemisessäni ole rutiinin tuomaa nopeutta. Aivoni heittyivät suoraan ylivaihteelle kun rupesin kelaamaan asioita joita pitäisi ottaa huomioon (milloin laskee aurinko? milloin tulee pimeä? sataako?) ja asioita joita ostaisin kotiin mennessä Prismasta. Juttuja joita pitäisi ehdottomasti muistaa ottaa mukaan (puukko, hyttysmyrkky, vettä, kerrasto, telttalyhty jne jne) Epävarmuustekijänä vielä uusi teltta mutta takana jyskyttävä ajatus siitä, että kun tilaisuus on, siihen on tartuttava. Lapset olivat isällään joten olin vapaa menemään.

Niinpä menin. Kävin eväsostoksilla Prismassa, kävelin lopun matkan ja pakkasin säälittävän rinkkaräyskäni. Polkaisin alkumatkan pyörällä, metsään jatkoin kävellen. Hämärsi. Kuljin alamaastossa kuusten ja koivujen katveessa, välillä polun yli taittuvassa ruohikossa kahlaten. Sitten nousin ylämaastoon, tuutuja maamerkkejä hakien. Olin edelisellä viikolla käynyt alueella vasiten ihan vain kävelemässä ja mahdollisia leiripaikkoja etsiskelemässä. Bongasin tutun kivikumpareen ja kaarsin kallion mukaisesti hiukan ohi sen korkeimman kohdan polkua seuraillen kunnes tulin sille kerta kaikkiaan anoalle paikalle joka ei ollut kumpareinen tai liian tiheän puuston vallassa ja jossa kallion päällä oli sen verran multa- ja turvekerrosta että siihen toisottavasti saisi kiiloja upotettua.

Rinkkaräyskä. On se huonossa kunnossa. Ostopaikka tori.fi

Kävin heti teltan pystytykseen. Aurinko oli jo luultavasti laskenut mutta oli vielä hyvästikin tarpeeksi valoisaa. Pystyttäminen kävi yllättävän sutjakkaasti. Kaikille kiiloille ei löytynyt sopivaa paikkaa, muutama myrskynaru jäi pingottamatta, mutta ajattelin, ettei tänä yönä varmastikaan olisi odotettavissa kovinkaan suuria puhureita.

Kun teltta oli kunnossa sisältä ja ulkoa, kaivelin esiin tarangian ja keittelin lämpimiä juomia, metsäminttua ja kahvia. Evääksi oli perunapiirakkaa ja riisinuudelia,sen kummoisempaan ruoanlaittoon en ruvennut. Enkä ollut Prismassa halunnut tuhlata aikaa ruokapähkimiseen lainkaan, niin paljon poltteli päästä metsään. Naposteltavana kuivahedelmiä ja pähkinöitä.

Itseni tuntien olin tiennyt että minua rupeaa pelottamaan pimeässä metsässä. Ja juuri niin kävi. Ensiksi kuvittelin näkeväni verkkaripukuisen miehen seisovan kummallisesti hämärässä. Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin kohdetta ottaakseni selvän siitä sillä tiesin että muuten valvoisin koko yön sitä miettien. Kaatuneen puun yösnoussut juurakkohan se oli.

Kyttäävästä verkkarimiehestä selvittyäni jokainen rasahdus toi mieleeni erilaisia kauhistuttavia vaihtoehtoja. Voin kertoa ettei mikään kauhistuttavista vaihtoehdoista joita mieleni tuotti, ollut eläin tai ihminen. Lopullinen niitti oli, kun humanoidi-alien alkoi sähköttää emoalukseen. Ensimmäinen ajatus oli se, että alueella on sellaista toimintaa, johon en halua olla millään tavalla osallinen. Hetken kuunneltuani ääntä kauhusta kangistuneena huomasin, että ääni tulee sammakosta joka on jostain syystä puussa. Ehkä jostain hyvinkin irvokkaasta syystä, käväisi heti mielessäni. Kaiken tämän pelon keskellä kauhistunut mieleni huusi pakokäskyä, järkeni sanoi ettei kyse voi olla mistään vaarallisesta ja kaiken taustalla tietoisuuteni kertoi minulle että oli niin tai näin kaikki on ihan ok.

Siitä huolimatta jäin jokseenkin säpsyyn tilaan ja säikähdin joka kerran kun Trangiapuuhissani metalli kolahti metallia vasten tai kun jouduin nostamaan kattilaa ja paljastamaan spriiliekin valon pimeydelle. Tuntui heti siltä että vedän touhuillani huomion puoleeni. En halunnut edes itsekseni lähteä pohtimaan, minkä huomion ajattelin herättäväni. Jälleen kerran, se ei ollut ainakaan rusakko... En olisi oikein halunnut lähteä telttaankaan, huomasin että näköyhteyden katkeaminen ympäristöön ei tuntunut hyvältä. Jätin toki apsidn oven auki sekä sisäteltästa soljin vain hyttysverkon eli jonkin verran näin, mutta vain yhteen suuntaan rajoitetusti. Makuupussin kahina ja vetoketjujen vinkuna tuntui sekin liian kovalta, huomiotaherättävältä ääneltä. Yritin etsiytyä mahdollisimman nopeasti ja kahinoitta hyvään nukkuma-asentoon. Telttalyhtyä en sitten sytyttänyt ollenkaan. Epäilin unettoman yön olevan edessä mutta yllätyksekseni nukuin pitkään, sikeästi ja hyvin.

Uusi kesämökkini Halti XPD 2

Kömmin teltasta aurinkoiseen aamupäivän selkäkipuisena mutta silti virkeänä ja energisenä. Lääkettä säryille ja aamupalan laittoon, joka osoittautui tuskalliseksi. Selkä kyyryssä kykkiminen Trangian edessä ei onnstunut alkuunkaan. Kokeilin ostua kiven päälle, jossa istuma-asento oli helpompi mutta silloin Trangia oli maassa niin alhaalla etten sinne taipunut. Nostin Trangian kivelle jolloin se oli paremmalla työskentelykorkeudella mutta itse jouduin mahdottomaan asentoon tasamaalle istumaan. Lopulta jouduin lykkäämään aamupalaa lähes tunnilla ja verryttelin selkää ja lämmittelin lihaksia kävelemällä takaisin tulosuuntaan katselemaan vanhaa majantekelettä jonka olin nähnyt illalla tullessani. Tämän jälkeen istuminen onnistui jo jotenkin ja nautin aika hyvän aamupalan joka edetessään muuttui suoraan lounaaksi.

Aamupala-lounas-päiväkahvi

Minulla oli kirja mukana, lueskelin sitä syödessäni ja kahvia särpiessäni. Vaikka moottoritie humisi jossain ja välillä juna kuului kiitävän raiteilla jossain metsän takana, minulla oli hyvä ja rauhallinen olo. Tunsin suurta onnea ja iloa. Koin olevani täydesti läsnä. En kaivannut tekemistä, äksöniä, en mitään, halusin vain olla siinä. Oleminen oli niin ihanaa että pitkitin päiväkahvejani, join vuorotellen kahvia ja kaakaota kunnes olin käyttänyt kaiken mukaan ottamani kerman.

Suuri rauha

Osasyy olemisen pitkittämiselle oli myös selkäsärky joka ei ottanut laantuakseen. Etukumarat asennot joihin väistämättä leiriä pakkaillessa joutuu, tuntuivat niin kivuliailta että lykkäsin kipua tuottavaa toimintaa kunnes oli pakko lähteä. Sitäpaitsi olin saanut uuden idean joka yhtäkkiä kiidätti minut toimintaan ja niin lopulta päädyin takaisin kotiin. Seuraavan suunnitelman suristessa päässäni.

Yhden yön kokemuksen perusteella olen tyytyväinen telttaan. Sain sen pystytettyä hämärässä yksin. Sisätilat runsaammat kuin edellisessä kaksikossani. Absidilla en oiekin tehnyt mitään, kun tarppikin oli mukana. Mutta mikäli tarppia ei olisi ollut, olisin raijannut kamani absidiin suojaan. Ilmastointi toimi riittävästi ainakin kun apsidin oviaukko oli auki ja sisäteltan oven edessä pelkkä hyttysverkko. Tällä teltalla tulee varmasti olemaan käyttöä myöhemminkin. 

P.S hyttysiä oli yöllä r-u-n-s-a-a-s-t-i