Minullahan on siis 2 lasta. Melkoisen vilkkaita, kyllä, toinen vahvassa viivivuotiaan uhmassa, joka ravistelee koko perhettä. Riitelevät koko ajan keskenään. Ihanne olisi että kun toinen uhmaa tai kiukkuaa tai muuten vaan yrittää lähdettää oman tai sisaruksensa hommaa lapasesta, voisi toinen aikuinen keskittyä toiseen lapseen ja toinen toiseen. Erityisesti toivoisin tällaista retkellä. Kun pitäisi saada teltta pystyyn ja ruokaa tulemaan, eivät yhden aikuisen resurssit vaan riitä sisarusten suitsintaan. Joku voisi sanoa että sellaistahan se on ja lapset ovat lapsia. Ehkäpä niin, mutta kokemuksestani tiedän, että kaksikkoni kanssa homma voi todella mennä epätoivoiseksi. Siksi mielelläni näkisin että jos yövyn metsässä, olisi paikalla kaksi aikuista. Minä ja joku muu. Siksi minulla onkin nyt kaksi kahden hengen telttaa. Jotka vetäsisvät siis lapsi-aikuisparin kumpikin.
Kun tässä on kuitenkin näyttänyt siltä, että toista aikuista ei ole välttämättä saatavilla silloin, kun minulla olisi vapaata, olen ruvennut pähkimään kolmen hengen teltan hankkimista. Jos kuitenkin lähtisi yrittelemään niin että molemmat laposet olisivat mukana. Eli siis kolmas teltta, kolmelle hengelle. Nykyiset telttani ovat tunnelitelttoja, vaikka pienenpää niistä onkin haukuttu tuubiteltaksi.
Tehtyäni yhden yön yksinäisreissun tunneliteltan kanssa tuossa lähistöllä, huomasin että ainakin täkäläisessä maastossa kaikki tasaiset kohdat ovat kalliota, jota peittää sammal- ja jäkäläkerros 0-5 cm:n paksuudelta. Varsinkin paremmassa tunnelissani kiiloja pitäisi iskeä maahan pitkälti toistakymmentä. Parhaallakin löytämälläni paikalla oli pakko jättää osa kiiloista laittamatta ja toivoa että yöllä ei rupea liikoja tuulemaan.
Ajatuksissa on siksi ruvennut kajastelemaan kolmanneksi teltaksi vanha kunnon kupoli. Ajattelen että se itseseisovan helppoudessaan voisi olla lasten kanssa hyvä vaihtoehto. Siinä olisi yksi taistelu vähemmän kun pakolliset kiilat puuttuvat kuvasta. Se toisi lisää mahdollisuuksia telttapaikan valintaan. Hirvittää ajatuskin etsiä tihkusateessa telttapaikkaa tunneliteltalle, kun 6- ja 7-vuotiaat itkevät väsymystä ja kiukuttelevat keskenään. Absidiksi sitten tarvittaessa tarppi. Yhden susiteltan ostettuani (kuvan tuubi) en haluaisi enää hukata rahojani teltaan, joka melkein toimii, kun tarkoitus on kuitenkin harrastaa niin paljon ja usein, kuin mahdollista.
Kupolin vaatimuslistalla on: Alumiinikaaret, hyvä tuuletus, käytettävyys vähintään kolmena vuodenaikana ja että se nousee ulkoteltta edellä. Lisäplussana ovet kaksin puolin, erinomainen tuuletus ja absidi/absidit. Absideista olen valmis joustamaan ensimmäisenä. Marmot Vapor olisi muuten ihanteellinen, mutta siinä sisäteltta pystytetään ensin.
Pienemmän lapsen kanssa on vielä käymättä kevyt kenttäyö tätini pihalla. Isompi kyseli jo, milloin mentäisiin oikeasti metsään. Jos saisi molemmat lapset sisäänajettua telttailuun vielä tänä kesänä, voisi syksyllä kuvitella yhtä yötä oikeassa metsässä. Jiihaa!
Tein siis tosiaan yksin pienen koeajon äskettäin ostamalleni teltalle. Ja tajusin että onhan se järeä, suuri absidillinen 2p tunneliteltta yhdelle kesäaikaan, varsinkin kun sen pystytys kangerteli maaston kallioisuuden vuoksi. Ja jos lapsiretkeilyä silmälläpitäen hankin 3p kupolin, on se vieläkin isompi. Eli tarvitsenko jonkin pienen 2p tai 1p kupolin/pikkutunnelin yksintelttailuun? Alkaa telttojen lukumäärä heikompaa huimata mutta jos kokoonpano vaihtelee välillä 1-4p niin onhan siinä erilaista tarvetta sekä mahdollisuuksia jakaantua telttoihin. Hirvittää vain tämä tavaran lisääntyvä määrä. Olen toli miettinyt lainaamista ja vuokraamista mutta meidän arjessa on niin paljon liikkuvia palasia, että kun ne kerran loksahtavat yhteen ja olisi aikaa mennä maastoon, sen teltan täytyy olla otettavissa mukaan heti. Ei varauksen tai hakumatkan päässä, vaan tässä ihan käsillä. Mutta kyllä huokailuttaa silti.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Extremeä tarjolla osa 1
Telttapohdinta ei ehtinyt johtaa sanoista tekoihin ennen kuin teltan tarve iskeytyi tapahtumahorisontin kaukaisesta suoraan käsilläolevaan h...
-
Hankkimani Halti Cavity kakkosen osoittauduttua aika huonoksi valinnaksi kokonaisuudessaan ja erityisesti takakaaren katkettua pystytysvaihe...
-
Kävin muutama viikko sitten Helsingissä, Scandinavian Outdoorissa ja Partioaitassa. (Mitähän Lassin Retkiaitalle tapahtui?) Budjetti oli ta...
-
Tarmonpuuska osui kerrankin vapaapäiväksi. Saateltuani esikoisen kouluun laitoin kuopukselle My Little Ponyt pyörimään ja lähdin hakemaan po...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti