Yökäpistely

Uni tuli, uni meni. Herättyäni n. klo 2 aamuyöllä koetin tuudittaa itseäni takaisin uneen lukemalla kirjaa ja kuuntelemalla Mari Boinea, tällä kertaa turhaan. Neljän aikaan luovutin ja päätin lähteä yökävelylle. Koska voin (lapset isällä). Ja koska vanha minä, minä, johon alan pikkuhiljaa tutustua uudelleen, olisi myös saattanut tehdä niin.

Oli tavattoman hikistä, hiostavaa. Kävelin läpi hiljaisten kerrostalopihojen, sitten halki omakotitaloalueen. Ojan yli rehevään metsään ja pysähdyin. Joka puolella maassa ympärilläni vihreän lehtevän kasvillisuuden alla ja väleissä rapisi, naksahteli ja kihisi. Jatkoin kulkuani pellon poikki jonka jälkeen metsä oli kuivempaa, aluskasvillisuus maltillisempaa ja paljon hiljaisempaa. Yläilmoissa linnut lauloivat kovasti. Yöllinen metsähkö ei olekaan tähän vuodenaikaan mikään hiljainen paikka.

Aika aukeaksi oli hakattu se. Mietin, päästänkö sydämen märkänemän vai mennäänkö sillä mitä on. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Asiat voi hyväksyä sellaisina kuin ne ovat, vaikka niistä ei pitäisikään. Suomen kielessä ajattelua sekoittaa sanan "hyväksyä" kantasana "hyvä", joka on positiivinen. Se ohjaa salakavalasti ajattelemaan että vain hyvät asiat voisi hyväksyä.

Vielä kuukausi tai pari sitten olisin hoitanut unettomuuden lukemalla tai televisiota katsomalla. Metsähkö kävely oli hyvä ratkaisu joka toi minut lähemmäksi itseäni. Unikin tuli tuon jälkeen vielä, ällistyttävää.

Kotiinpäin, kuivasta metsästä pellon yli rehevään.