Yö ulkona

Tulihan se sitten vihdoin eteen, myöhemmin tällä kertaa, vaikka olisin toivonut että ennemmin. Telttayö nimittäin. Lapsi oli hiukan epävarma lähtemään metsään. Syitä yritin selvitellä, kävimme läpi sudet ja muut mahdolliset seikat jotka nimen omaan metsäyöpymisessä voisivat pelottaa. Lapsi ei osannu tmääritellä muuten kuin että tuntuu vaikealtä ja pelottaa. No eipä hätiä mitiä, tätini lupasi luvata pihaansa joten niin oli sekin ongelma ratkaistu.

Yllättävästi ennen lähtöä lapsi oli itkuinen, mahaan sattui ja väsytti. Fokus tavaroiden pakkaamiseen olematon, omien lelujen tutkiminen ja pikkusisaruksen kanssa riiteleminen tuntuivat tärkeämmiltä tehtäviltä siinä kohdassa. Tarkalla psykologisella vainulla kysyin lapselta, oliko yllätys, kuinka paljon valmistelua, tavaroiden valitsemista, esilleottamista ja pakkaamista vaatii yksi lähtö? (Jätin tarkoituksella määrittelemättä edellistä lausetta fraasilla "lapsen kanssa") Kyyneleitä silmistään räpyttäen lapsi nyökkäsi. Lempeästi komensi lapsen pihalle naapurin kaverin kanssa leikkimään uusillä Fidget Spinnereillä (joo, meidän takapajulassa lapseni saivat nuo ihmevekottimet vasta nyt, kun muilla ko. vehjes ollut jo kuukauden ainakin), hoidin kaiken pakkaamisen, lykkäsin lähtöä jotta tyttö ehtii leikkiä pidempään, rauhoittua ja kerätä hyvää mieltä.

Mukana oli:
Yhteisinä teltta, telttalyhty, Trangia, Sinoli, pressu kehnon telttamme alle, pähkinärusinoita, kaakaojauhetta, murukahvia, maitoa edellämainittuihin, lihapiirakat, annospakattua smoothieta, pillimehua, mukit ja lusikat, purukumia, wc-paperia ja kosteuspyyhkimiä

Minulle: Makuupussi Marmot Trestles Elite 30F, Friluftsin tyyny ja alusta Halti Lite Pump, joista kirjoitin jo aikaisemmin täällä. Sekä koeponnistuksen tuloksista täällä. Alle puin teknisen kerraston yöasuksi, päälle maastorytkyt. Päähän tuuppari. Sateisen sään vuoksi tuulitakiksi sadetakki ja jalkaan saappaat. Makuupussiin villasukat. Kamera, lyijykynä, kumi, sudoku.

Lapselle: Makuupussi Jack Wolfskin Grow Up Star, itselle alunperin aiottu Thermarestin alusta Trail Lite. Tyyny sama kuin minulla. Päällepantaviksi yritin houkutella lasta pukemaan samanlaisen setin kuin itsellä, mutta lapsi sanoi mieluummin vaihtavansa vaatteet sitten teltalla. No, siinäpähän vaihtaa sitten sateen sattuessa, ajattelin. Onneksi ei sattunut. Lisäksi otin lapselle ohuen fleecehuovan (osoittautui loistavaksi ratkaisuksi), villasukat, tuupparin, sormikkaat, fleecen, sadetakin (ei suostunut pukemaan päälle, samasta syystä pakkasin myös koko tuulipuvun, lapsi kun halusi lähteä sorteilla ja tunikalla, joo, kannettavaa tuli) ja varmuudeksi vielä hiukan lisää varavaatteita, lapselle siis, ei itselle. Ettei poikanen vain paleltuisi. Fidget Spinner. Kirja Agaton Sax ja kaksi roistoa.

Lopulta starttasimme pyörämme ja polkaisimme tällä kertaa suoraan tätilään, lähes vakioksi muodostunut Prisman välipysähdys jäi tällä kertaa pois. Perillä ryhdyimme heti teltan pystytykseen, lapsi toimi kuin puoliammattilainen ja asiantuntemus karttui siinä heti tehdessä. Ensimmäisen kaaren pujotti ja kiilan työnsi maahan epätietoinen aloittelija, toisen kaaren ja viimeisen kiilan kohdalla liikkeissä jo tiettyä varmuutta ja tekemisessä ajatusta.

Pieni teltta

Ilmassa oli sekä pientä jännitystä että polttiaisia, myös hyttysiä riitti. Kun saimme taltan pystyyn, opastin, että sisäteltan ovea ei sitten pidetä yhtään auki huvikseen. Heitin tavarat teltan sisään ja lapsukaisen sekä pienempänä että taipuvampana perään järjestämään makuupaikkamme. Lapsi oli perusteluista oikeasti mielissään ja näki että hyödyksi oleminen ja leirissä oikeiden asioiden tekeminen tuotti mielihyvää. Ja hyvinhän hän oli paikat järjestänytkin. Tätini oli lainannut vielä kaksi "tavallista" makuualustaa meille joten järjesteltävää ja liikkuvia osia oli siis varmasti aivan tarpeeksi pienessä teltassa. Itse olin sillä aikaa saattanut kenttäkeittiön toimintakuntoon ja keitin vettä juomien aiheeksi. Uskaliaasti join kahvia vielä niinkin myöhään, lapselle maistui kaakao. Lihapiirakoita syödessämme tuijan alla rapisteli siili, joka ei aivan hirveästi meitä pelännyt. Saatiin kuvakin ja nähtiin (sekä kuultiin, aika kovaa maiskutti) lähietäisyydeltä siilin syövän sille heittämiämme rusinoita. Ehkä niin niin ei olisi saanut tehdä, no , tehtiin kuitenkin.

Siili

Iltapalan/kaakaon aikaan lasta oli alkanut paleltaa. Tämä oli ehkä tullut pienenä yllätyksenä lapselle joka harvoin on ollut ulkona sateehkolla niin myöhään niin vähäisissä vaatteissa. Lämpötila laski kymmenen alapuolelle ja oli kosteaa. Tässä vaiheessa lapsi päätti että äiti saattaa sittenkin tietää tästä asiasta enemmän ja mukisematta vaihtoi kerraston alimmiaseksi, fleeceä ja verkkaria väliin ja sadetakki tuulta pitämään päällimmäiseksi. Iltapalan jälkeen tyttö kävi sisällä vessassa ja sitten ryömimme telttaan. Samalla rapsahti sade kunnolla niskaan painavin pisaroin. Eli aika hyvä ajoitus. Sisällä piti sitten toki hetki nujuta asioita kohdalleen ja hykerrellä ja tunnustella. Sitten luin lapselle kirjaa telttalyhdyn valossa reilusti yli tunnin. Juttelimme ja nautimme läheisyydestä sekä sateen ropinasta. Telttalyhtyähän ei toki kesäpäivän seisauksen tienoilla olisi tarvinnut mutta hei, pitihän varusteista nyt ottaa kaikki irti, kun niitä on kerran hankittu.

Tytöllä oli vasenkätisenä selvästi vaikeuksi makkarin vetoketjun kanssa. Makuupussi myöskin kerääntyö vuötärön ja alarintakehän tienoille. Tai siis pussi hänellä valui alaspäin lapsen pysyessä paikallaan jolloin hartiat paljastuivat kylmyydelle. Tässä kohtaa olin varsin tyytyväinen fleecehuovasta jolla saatoin peitellä hentoiset hartiat yön koleutta vastaan. Kyseessä on sama kovanonnen huopa, joka oli mukana jo eräällä retkellä. Se sama, jota en raivokkaista repimisyrityksistä huolimatta saanut kahtia. Esikko tosi n oli jossain vaiheessa kotona leikannut siitä kappaleita omiin tarkoituksiinsa mutta pienempänäkin kappaleena huopa riitti lapsen ylävartalon peitoksi, jopa kaksinkertaisena.

Uni tuli pätkittäin sateen ropistessa. Minua huoletti vedenpitävyys. Etukaaren kohdalla ulkoteltta koski sisäteltaan, samoin teltan puolivälin tienoilla ulkoteltta jäänyt kiristysyrityksistä huolimatta löysäksi, ja tuntui, että kankaan kastuessa se löystyi edelleen. Saman vian olin huomannut jo testipystytyksen aikana kuivalla kelillä. Lisäksi takakaari (lasikuitua) murtui pystytyksen aikana. Eipä tosin ollut tuo teltta mitään kehuja nettikeskustelujen valossa ainakaan saanut. Ei niiltä minultakaan irtoa mutta toimii just tällaisissa (tai siis nyt ei toimi, koska takakaari) yhden yön lapsireissuissa siviiliasutuksen lähistöllä. Kuvailemaani käyttöön sen alunperin keväällä ostinkin, hintaa 20 euroa joten se siitä.

Aamuyöstä uni syveni ja heräsinkin kellon sointiin klo 7:30. Tein aamutoimet ja keitin kahvit Trangialla, koska voin, vaikka täti oli luvannut tarjota aamupalan meille sisätiloissa. Lapsen uni oli sielä syvempää, vaikka rymistelin ja kolistelin kahvipuuhissani, jouduin hänet ihan herättämällä herättämään.

Huomenta ja reipas kädenheilutus.

 

Tyttären kömmittyä ulos teltasta huomasin, ettei hänellä sitten lopulta ollutkaan kerrastoon kuuluvia housuja. Pidin pienen painokkaan puheenvuoron koskien vaatteita, niiden materiaalia (hän ei pidä keinokuiduista, puuvillaa pukisi mieluummin) ja teltassa yöpymistä koskien tulevana viikonloppuna alkavaa ponnistusta kuuden vuorokauden telttaleirillä jossa äiti ei ole antamassa pukeutumisvinkkejä. Joista tosin ei tähänkään mennessä ole mitään etua ollut niiden lennellessä sujuvasti ohi korvien

Vaikka kokemus ei mitään extremeä ollutkaan, oli silti kiva ennen kotimatkaa päästä valmiina höyryävän puurokattilan ääreen tätini keittiöön. Siitä sitten hipsittiin leirin purkamisen jälkeen pyörillä kotiin. Kamojen kuivaus ja lähes välitön uudelleenpakkaus sillä matka jatkui koko porukan osalta Itä-Vantaalle, sieltä lasten osalta iskälään josta esikoisen osalta leirille.

Varustelusta sen verran että makuupussi toimi riittävästi. Ehkä muutama vilunväre hiippaili pitkin selkärankaa jossain vaiheessa mutta ei mitenkään häiritsevästi. Olin mennyt lämpimänä makuupussiin, tekninen kerrasto yöasuna. Villasukkia en tarvinnut. Jostain syystä kädet pysyivät tällä kertaa kyydissä eikä niitä tarvinnut kiilata pikkupöksyihin kuten testiajon aikana. Annan Haltin puhallettavalle alustalle vielä mahdollisuuden, vaikka testiajokokeilussa havaitun käsiongelman  jälkeen vannoin että ostan kevään Retki-lehdessä mainitun tupla-alustan yksin itselleni, selkäkin voisi kiitellä leveämmän patjan suomista mahdollisuuksista varioida asentoa yön aikana.

Nyt alla oli siis sekä perinteinen että puhallettava alusta. Tällä kombolla varmasti mennään jatkossakin kunnes jossain vaiheessa ehkä butjetissa sellaisen ilmatäytteisen alustan mentävä aukko, jossa eristys mukana. Kaiholla muistelen sitä aikaa kun saattoi heittäytä jonkun onnettoman, ohuen, litteäksi nukutun solumuovimaton päälle teltassa, joka oli pystyttetty kivien, kuoppien tai molempien päälle. Ei enää onnistu, huoh.

Telttapohdikselulle teen myöhemmin uuden postauksen, se se vasta huokailuja onkin aiheuttanut.

Trangia mukaan!

Oli sellainen ihan aika kiva keski-iltapäivä. Töistä tulo ja kuopparin tarhasta haku olivat sujuneet jotenkin kitkattomasti joten sillä aallolla ratsastaen ehdotin lapsille pientä retkeä. Minulla oli alkuperäisenä ajatuksena lähteä kevyesti, ei niinkään olemaan perillä vaan vain pyöräilyttää lapset kivalle luontokohteelle jossa olisimme sen verran aikaa, kun viihtymistä tapahtuisi ja sitten pyöräilisimme pois. Mukaan maksimissaan pitkähihaiset ja vesipullot. Ajattelin että en raskauta jokaista reissua sillä että pitää pakata ja kanniskella ja keitellä ruokia ja istua siinä trangian ympärillä siksi että se on minusta parasta. Että nyt voitais tehdä asia lapsilähtöisesti, kevyesti, helposti, ilman vaatimusta siitä että pitäisi millään tavalla yrittääkään olla jotenkin "erä-".

Siksipä hämmästykseni oli melkoinen kun esikoinen kysyi, voitaisiinko taas ottaa Trangia mukaan ja keittää kaakaota. Jee, pieni onnistuminen. Hyvin kaakaovetoinen sellainen mutta silti. Kuoppari säesti vieressä. Niin siis tehtiin. Ruokaa ei tehty, sillä tavalla reissu oli helpotettu (samalla myös nopeutettu; makkarakeiton metsästys kaupan kylmäaltaasta ei keskeyttänyt etenemistämme kohteeseen).

Pyöräiltiin lähimaille ja kävelimme loput matkasta. Ensimmäiseksi näimme teltan. Riemastuin. Mikä flow, kaikki ympärilläni tuntui viittilöivän minua tiettyyn suuntaan elämässäni, ei ehkä niinkään konkreettisesti telttakauppaan vaan kohti sitä elämää, jota elää tyyppi joka riemastuu teltan näkemisestä, koska se tarkoittaa luonnossa nukkumista, mielellään mahdollisimman monta yötä peräkkäin. Haluan olla se tyyppi.

Katsokaa tarkasti. Siellä se on =)

Lapsista oli tosi kivaa kävellä pitkospuita pitkin. Joissain kohdissa pitkosten kiinnityskohdat hetkuivat ylös alas, näissä kohdissa oli aivan erityisen hauskaa ja jännittävää hyppiä.

Ja olihan siellä ihan vaan kaunistakin. Harmillisesti moottoritien melu kuului tännekin, samoin yläpuolella lentelevät lentokoneet pitivät yllä urbaania äänimaailmaa. Silmiä silti hiveli.

huikea heijastus

Hivelevä puska

Kaakaon kanssa söimme sipsejä (todellakin, iloisesti en edes yrittänyt satsata panostukseen), ja aika pian sen jälkeen lähdimme rannalta, kiersimme vielä lenkin pitkospuiden kautta joista edelleen riitti hupia ja palasimme pyörille. Lapset halusivat haastavamman off-road reitin joten hylkäsimme polun ja rämmimme juurien ja risujen läpi plkupyörille. Kotimatkakin sujui hyvin, aivan kuin joskus kirjoissa. (edellinen lause hiukan mukaellen kirjasta Musa ja Muru Egyptissä).  Kaikenkaikkiaan mainio pikkuretki.

Huiputusta vol 2

Tätäkään retkeä en varsinaisesti, eli siis oikeastaan millään tavalla, ennakoinut. Edellisenä päivänä olin yhtäkkiä muistanut luontopolun olemassaolon. Koska olin iltavuorossa, en ehtinyt laittaa rikkaa ristiin valmistelujen eteen. Mutta eihän nyt parin tunnin pikku pistäytyminen paljon vaadi, valmisteluja? Eihän? Seuraavat päivät olisin tiukasti kiinni töissä ja tulossa oli myös pakollista sukulaijuhlaa ja muuta. Nyt oli mentävä, jos koskaan!

Nopea googlaus paljasti, että saavuttaaksemme luontopulun, meidän olisi poljettava pyörillä noin 5.5 km matka. Mietin logistiikkaa. Kuoppari ei kyseistä matkaa polkisi, varsinkaan väsyneenä takaisin päin. Lisäksi hän, ikänsä vuoksi hitaana polkijana, jarruttaisi matkantekoamme siinä määrin että aikaa vietettäväksi itse kohteessa ei jäisi paljoakaan. Kuoppari siis minun kyytiin. Minulle myös painavat ja suuret retkivarusteet. Lapsille omat reput jonne kaikki pienet ja kevyet asiat, jotta kaikki painava varmasti mahtuu minulle. Tämä vähentää tuntuvasti narinaa. Se taas säästää hermoja tosipaikan varalle.

Miten sitä tavaraa sitten kertyikään. No ihan helposti. Trangia. Koska nää reissut vaan vaatii ainakin lämpimän retkikaakaon. Tämä reissu, pituutensa vuoksi ja siksi, että lähtisimme heti työpäiväni  jälkeen, ilman kotona tapahtuvaa välipalastelua tai päivällistä. Päivällinen/iltaruoka syötaisiin Trangialla lämmitettävän makkarakeiton ja kylmien eväiden muodossa maastossa. Eli pari pakettia makkarakeittoa. Vettä juotavaksi sekä keitonjatkeeksi ynnä kaakaoon ja kahviin, 2 x 1,5l virvoitusjuomapulloa. Rulla talouspaperia. Pussi pähkinärusinaa. Rasia minitomaatteja. pussi pikkuporkkanoita. Leipäeväät. Sinoli. Kolme mukia ja lusikat. Kolme istuinalustaa. Ylimääräiset pitkähihaiset ja hanskat kaikille. Kulholautaset. Pieni EA-setti. Suklaapatukat jälkkäriksi. Menoksi.

Esikoinen ei voi kantaa omaa reppuaan koska joutuu polkemaan. On epistä koska kuopparin ei tarvitse polkea. Kuoppari ei voi pitää omaa reppua sylissä turvaistuimessa koska olin juuri ottanut esikoisen repun ohjaustankoon. On epistä kun esikoisen ei tarvitse pitää reppua. Esikoiselta jäi aurinkolaist. Esikoisen hakiessa niitä selitän, miksi omaa pyörää ajavalle esikoiselle tässä tapauksessa aurinkolaist ovat tärkeämpi asia kuin kuopparille ja miksi en halua purkaa kahta reppua ja lasta pyörän kyydistä ja lähteä sisälle etsimään aurinkolaseja jotka kuoppari on nähnyt viimeksi viikonloppuna.

Pysähdymme Prismaan pissille sillä kuopparilla oli unohtanut useista musitutuksista huolimatta käydä kotona vessassa ennen lähtöä. Samalla syntyy raivokohtaus sillä en suostu ostamaan sieltä aurinkolaseja kuopparille. Esikoinen huokailee teatraalisesti ja valittaa, kuinka ärsyttävää kuopuksen kanssa on kun uhmakohtaus seuraa toistaan. (Esikoinen on aivan oikeassa.) Tässä kohtaa huomaan, että ylimääräiset pitkähihaiset eivät olekaan mukana joten haen Prismasta viiden euron fleecehuovan jonka voi puukottaa puoliksi ja antaa lapsille lämmikkeeksi jos tulee kylmä. Jatkamme matkaa.

Saavumme luontopolun alkupään opastetaululle noin tunnin matkanteon jälkeen. Riitely lakkaa hetkeksi. Esikoinen saa nillityskohtauksen koska pyörän lukko ei mene kiinni, avain ei lähde irti, ja lopulta pyörä kaatuu lukon kanssa kyykyssä teutaroivan esikoisen päälle. Kuopus hirnahtaa vahingoniloisena. Syntyy pieni veljes(siskos)sota. Lähdemme polkua pitkin. Lapsista on epäreilua kun he joutuvat kantamaan omat reppunsa. Polku häviää osittain maastoon ja epäluuloinen kritiikki kohdistuu retkestä vastuussa olevaan henkilöön. Peräpään pitäjät pelkäävät hetken metsään jäämistä ja eksymistä. Pitäisi ottaa pelko todesta mutta epäaikuismaisesti ärähdän jotakin. Onneksi saavumme joen rantaan joka kirvoittaa ilahtuneita huudahduksa. Lapset onkivat hetken maastosta löydetyillä karahkoilla joihin he kiinnittivät pitkät heinät siimaksi.

Esitettiin leirin tekemistä joen varteen. Ehdotin polun edes osittaista kiertämistä ensin sekä mahdollisesti alueen korkeimman kohdan huiputtamista. Käytän tahallani mahtipontista ilmaisua vaikka mäki kohoaa vain noin 35m ympäröivää maastoa korkeammalle. On hauskaa kun lapset omaksuvat sanan sillä sekunnilla ja alkavat asiantuntevasti ujuttaa sitä jokaiseen lauseeseen. Kierrämme osan polusta ja poikkeamme sitten ylämäkeen. Aika pian kuoppari ilmoittaa ettei jaksa kiivetä. Työnnän ja vedän häntä, en vain jyrkimmissä kohdissa vaan koko nousun ajan. Melkein en jaksa itsekään, ihan vain periaatteen vuoksi. Kun on niin epäreilua. Huipulla on kuitenkin hienoa ja lapsetkin ovat hetken taas aivan toisia ihmisiä viihtyessään sileän kallion päällä. Osittain siellä saattoi olla ihan jännänkorkeaakin, varsinkin kun muutamassa kohdassa ympärillämme maasto vietti jyrkästi tai jyrkän olisesti kaikkiin muihin suuntiin paitsi tulosuuntaan

Onneksi oli kypärät päässä!

Ehdottelin ruokaleirin tekemistä ylös huipulle, jossa kalliot olivat varanneet lämpöä ja jonka länsirinnettä aurinko valaisisi vielä pitkään, mutta lapset tahtoivat vielä akas joelle onkimaan. Tässä kohtaa alkoi aurinko laskea, ehdin vielä kuvata komeat kelot sumuisella kännykamerallani.

Alas rantaan päästyämme ryhdyin välittömästä turvaamaan joukkojen ruokahuoltoa. Lapset ottivat huippuonkensa ja kekkaloivat pitkin joenrantaa. Pikaisella silmäyksellä totesin että jos putoamien tapahtuisi, pääsisin lapsen kanssa vielä joesta ylöskin, mikäli pitäisi perään hypätä. Onneksi tältä säästyttiin. Sen sijaan kävimme hyvän keskustelun siitä, kuinka hätänumeroon soitetaan ja mitä sinne sanotaan. Ja mitä äiti tekisi jos kuoppari putoaisi jokeen. Ja mitä äiti tekisi jos esikko putoaisi jotkeen? Entä jos äiti itse? Entä jos me kaikki? Entä jos me kaikki ja auttamaan tulleet pelastajat? Enstä jos pelastajia ei tulisikaan? Enstä jos puhelinta ei olisi? Entä jos tulisi maanjäristys ja tulivuorenpurkaus ja meidän pyörät menisivät rikki, millä pääsisimme kotiin? Onneksi puhe tyrehtyi kun suuhun survoutui pähkinärusinaa minkä pienet kädet ehtivät mättää. Tulivuorikysymyksessä alkoi nimittäin olla haastetta tarpeeksi.

Istuessamme odottamassa (istuinalustat toki oli) keiton lämpenemistä, alkoi kylmyys hiipiä jäseniimme. Hyödyttömästi tuskailin vielä kotiin jäneitä lisälämikkeitä mutta otin esille fleecehuovan vain huomatakseni että meillä ei ollut mitään millä sen olisi saanut kahtia. Ei puukkoa. Ei saksia. Ei sattumoisin takin taskuun jääneitä kynsileikkureita. Kangas ei ollut repeävää sorttia. Lapset olisivat mahtuneet sen alle yhdessä, jos olisivat mahtuneet. Sisarusrakkaus teki sen mahdottomaksi. Käyttivät sitten jotenkin vuorotellen, ihme kyllä tästä ei tullut riitaa. Ehkä siksi että istuminen nakkikeittoon tuijotellen ei sittenkään ollut siinä hetkessä se antoisin asia. Lapset lähtivät liikkeelel, kuinkas muuten, sehän on hyvinkin lajinomaista käytöstä pikkutyypeille.

Ongella

Keitto ei tällä kertaa ollut mikään suksee. Olin nimittäin ottanut toisen valmistajan keiton, kuin viimeksi, joten tämä maistui kuopparin mielestä väärältä. Periaatteet hiiteen, ruokin lapsen Snickers patukalla. Laitoin vielä kaakaoveden kiehumaan, sitä odotellessa viihdyin kuunnellen lasten riitelyä "ongista". Milloin toisella oli pidempi tai muuten vain parempi, onkeen sidottu, repusta läytynyt lanka oli liian lyhyt jaettavaksi kahdelle, "syötti" irtosi toiselta vaan ei toiselta, jne.

Kotimatkalle päästiin aika myöhään. Samalla muistin, että toisella lapsella on huomenna meno kaverisynttäreille, josta seurasi pakollinen pysähtyminen, missäs muuallakaan, kuin Prismassa, josta joku barbi mukaan ja kotiin. Jossa olimme n. 21:30

Pieleen menneitä asioita: Kotiin jääneet pitkähihaiset, väärä nakkikeitto, olemattomat teräaseasiat, huono ennakointi ja valmistautuminen, unohtunut wc-käynti (lapsen osalta) lähtiessä. Kulunut aika (johtuen edellisisitä seikoista) ja myöhäinen kotiinpaluu (johtuen kuluneesta ajasta).

Hyvin menneitä asioita: Aika kultaa muistot, hyvinkin nopeasti. Seuraavana päivänä lapset olivat sitä mieltä, että reissu oli paras ikinä